Aivan ensimmäisenä pyydän nöyrimmästi anteeksi tulevia kirjoitusvirheitäni, sillä niitä on luvassa ja paljon. Äidinkieli kirjoitettuna ei ole koskaan ollut se vahvin osa-alueeni ja lainatakseni opettajaani ”kirjoitat huonompaa äidinkieltä, kuin 6kk suomea opetellut maahanmuuttaja”, pyydän kärsivällisyyttä ja ymmärrystä virheilleni.. Kiitos.
Blogissani tulen avaamaan minuuttani ja millaista on olla minä kera ADHD:n, sekä autismikirjon. Millaista elämäni on oman arkeni keskellä kera lapsikatraan ns. ”totaali” yksinhuoltajana (ilman isän tukea lasten kasvatuksessa) ja puolisona oloa uudelle kumppanilleni. Alan pitämään blogiani jo itseänikin varten, jotta pystyisin itsekin tietyllä tavalla hyväksymään omaa minuuttani ja sitä ettei elämäni koskaan tule olemaan kaunistellen sanottuna ”normaalia, tasapainoista” elämää. Tulen avaamaan sekä menneisyyttäni, että nykyisyyttäni aihealuettain jotta pystyisin ”vähän” pitämään kirjoituksen pituutta kurissa (se jää nähtäväksi onnistunko tässä lähellekään niin hyvin kuin suunnittelin). Itse olen kokenut kirjoittamisen olevan yksi parhaista terapiamuodoista itselleni ja auttavan jaksamaan paremmin elämästä selviytymistäni, sillä koen elämäni olevan kirjaimellisesti selviytymistä päivästä päivään. Kirjoitukseni ovat siis jo pelkästään itselleni varmasti ( ja toivottavasti) terapiaa itsellään, mutta vieläkin terapeuttisempaa tästä tulisi tekemään se, mikäli edes yksi ihminen näitä luettuaan pystyisi ymmärtämään minua, sekä muita kaltaisiani paremmin. Pystyisi näkemään, että ADHD todellakin on olemassa oleva ”sairaus”, eikä muotivillitys joksi olen kuullut sitä jopa tituleerattavan. Täytyy ihan rehellisesti jo näin alkuun myöntää, että juurikin tuo ”muoti diaknoosi” lausahdus saa selkäkarvatkin nousemaan pystyyn ja ”häpeäkseni” myöntää, että myöskin minun omassa lähipiirissäni ja suvussani on näin ajattelevia ihmisiä ja tulee aina varmasti olemaankin, eivätkä he tuskin koskaan varmaankaan tule ”hyväksymään”/ymmärtämään tämän olevan ihan todellista arkipäivää myös minulle. Näiden ihmisten suusta olen saanut joko ihan kasvotusten tai kiertoteitse kuulla minun mm. hakevan selitystä/hyväksyntää teoilleni joita elämäni varrella olen tehnyt ja joita tulen tekemään. Viimeksi juuri eilen keskustelimme kumppanini kanssa aiheesta ja hänelle sanoinkin, jotta jokaisen ihmisen tämän maanpäällä kun saisi kokemaan edes tunnin verran mitä on olla minä, minun oman pääni kanssa, ymmärtäisivät kaikki tämän olevan valitettavan todellista ja suoraan sanottunna mitään kiertelemättä… paskaa. En sano, etteikö tässä hyvääkin olisi. On toki, paljonkin ja monesta adhd:n tuomasta lisästä en koskaan luopuisi, mutta on paljon myös asioita joita en toivoisi pahimmalle vihamiehellekään.
Ennen kuin lähden avaamaan elämääni kirjainyhdistelemän kanssa, muistutan siitä tosiasiasta, että meitä on moneksi. Jokainen meistä kokee ja näkee asiat aivan erilailla, jokaisella meillä on myöskin diaknoosimme alla omanlainen lastinsa kannettavana joten minun kokemaani tai tapaani tehdä asioita ei voi ajatella toisen ”oravan” kokemaksi tai käyttää minun kertomaani ”oppimateriaalina” taudin kuvasta. Meillä kaikilla on paljon yhteistä kera samankaltaisten piirteiden kanssa impulsiivisuuksineen, keskittymisen vaikeuksineen ja hyperaktiivisuuksineen. Jokaisella meillä nämä kaikki kolme osa-aluetta on omanlaisensa vakavuusasteineen, minulla kaikki nämä suhteellisen vaikea asteisina. Lisäksi näiden kaikken minulla on autismikirjoa värittämässä pakkaa ”vähäsen” vaan lisää. Autismikirjon kattamat lisät kohdallani ovat tunneyliherkkyys, ääniyliherkkyys sekä hajuyliherkkyys. Avaan näitä kaikkia myöskin teille myöhemmin, kuinka itse koen ne omassa elämässäni ja mitä ne osaltani pitävät sisällään.
Haluaisin tuoda myöskin tässä kohtaa ilmi sen faktan, etten todellakaan hae selitystä tekemisilleni kirjainyhdistelmästä, saati hyväksytytä itselleni enkä kenellekään muullekaan tekojani sillä, että kyseisen diaknoosini olisin saanut. Suomeksi sanottuna, en tee tai sano mitään sillä varjolla, että tiedän ”voivani” vedota siihen ”kun mulla nyt on tämä ADHD”. Karu fakta kuitenkin on se, että tietyt asiat, tietynlainen reagoiminen asioihin johtuu ja tulee vastedes johtumaankin kirjainyhdistelmästäni, joskin nykyään osaan kiinnittää siihen erilailla diaknoosin myötä huomiota ja näin jarrutella itseäni mm. sanomasta/tekemästä mitään hetken mielijohteesta. Tulee kuitenkin tilanteita, joissa ”aivosumu” saa vallan ja sylki tuo suuhun sanoja ja lauseita joita ei mitenkään olisi ollut mahdollista ”keretä” miettimään ennen ulosantia. Lääkityksen alla näitä tilanteita pystyn hyvinkin pitämään hallinnassa, ilman lääkitystä taas se ei olekaan niin yksinkertaista vaikka kuinka niin ajattelisi.
Lopuksi…
Koska päässäni on auki niinsanotusti kymmenen eri kanavaa yhtä aikaa kera kaiken muun ulkopuolisen ärsykkeen tulette huomaamaan, että ajatukseni tulevat mitä todennäköisemmin poukkoilemaan aiheesta toiseen ja lopputulema on se, etten itsekään muista mistä läksin alunperin kirjoittamaan. Tämän vuoksi tulen itsekin varmasti lukemaan useamman kerran kirjoitukseni alusta, jotta pääsen itsekin vähän kärryille mistä olin alunalkaen edes puhumassa. Toivottavasti kuitenkin pääsette vähän edes kärryille mitä elämä minuna on, mitä haasteita se tuo kaikkeen arjessani ja minkälaista se on elää yhdessä kanssani.